TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ!

Päätin lähteä Järvenpään downtoniin,  hankintamatkalle. Kirjoitin muistilapun ruokaostoksia varten, mutta pääasiallinen motiivi lähtemiseen oli toinen. 

Olen jonkin aikaa suunnitellut kutovani/neulovani *keepin*, joka pitää hartiat lämpiminä. Langaksi halusin valkoista, pörröistä.

 
Kävelin bussipysäkille, jossa bussia no 23 odotellessani aloin rupatella parin muun linijurin odottajan kanssa. Ihmettelin, kuten aina, miten tarkasti aikataulut pitävät. 

Bussi tuli tasan klo 10.57. Parin pysäkin jälkeen autoon astui mies reppu selässä. Tunnistin hänet edellisen reissuni  perusteella – ja siitä repusta. Matkansa maksaakseen hän näytti maksupäätteelle korttiaan. Maksu epäonnistui. Edes pari yrityskertaa ei tuottanut tulosta. Mies valmistautui poistumaan, jolloin ilmoitin kuljettajalle maksavani tulijan matkan. Sehän on kaikki 2,20€. Niin sain ilon auttaa lähimmäistä pulassa.

Rautatieasemalta lähdin kävelemään kohti Prismaa, ja seuraani liittyi bussin toinen matkustaja. Yhdessä kävellen ja jutellen matka taittui vikkelään ja rattoisasti. Perille päästyämme toivotimme – tietenkin – toisillemme hyvää päivän jatkoa.

Prismaan astuessani sain helposti apua auliilta myyjältä, kun kerroin etsiväni neulelankoja.

Ja kas. Löysin mukavaa vaaleanpunaista pörröistä alpakka-puuvillalankaa. Kivaa valkoista en löytänyt, mutta tämä vastaa hyvin odotuksiani.  Nyt vielä sopivan kokoinen ja mittainen pyöröpuikko.

Puikko-osastolla kohtasin ikätoverin, joka etsi mahdollisimman lyhyttä pyöräpuikkoa, joka sopisi kaulurin valmistamiseen. Minun keeppini oli vielä suunnitteluasteella, hänellä kaulurin teko oli jo aloitettu.  Lyhyttä emme löytäneet, mutta 80-senttinen minun tarpeeseeni löytyi. Oli lämmin, kiva kohtaaminen hyllyjen välissä.

Ruokaosastoa kohti mennessäni, minut pysäytti nainen, joka ensin ihaiili kärryssäni olevia lankoja ja sitten kertoi itse etsivänsä sellaista sormin punottavaa materiaalia, josta saa helposti tehtyä pitkän kaulahuivin. Sen tekemistä hän oli nähnyt aamulla televisiossa. Niin minäkin!

Ruuat ostoskärryyn ja itsepalvelukassan kautta ulos. Olin tyytyväinen löytämiini tuotteisiin ja matkani antiin.
Järvenpään sisäisen liikenteen kaupunkibussi lähti sopivasti Prisman edestä vain muutama minuutti kassalta poistuttuani, joten päätin hypätä siihen päästäkseni rautatieasemalle.

”Olet ensimmäinen naiskuljettaja, jonka olen nähnyt näissä busseissa”, kerron kuljettajalle.

Kun hän kuulee, että olen jatkamassa matkaa bussilla 23 Haarajoen suuntaan, seuraa uusi yllättävä käänne.

”Minä lähdenkin ajamaan  juuri sitä vuoroa  asemalta eteenpäin, niin että rouva pääsee tällä samalla autolla eteenpäin”. 

Wow!

Tyytyväisenä köröttelen pienen lenkin Loutin kautta asemalle ja siitä koti-Alepan kulmalle.

Miten paljon valoa sainkaan tänä lokakuisena aamupäivänä. Kiitos!