Suositus

 Tunnelmaa myös tästä!  ja tästä! 

CARPE DIEM

 ELÄMÄN TIVOLI 

by Astaterhikki Salonen

 

kesäpäivä helottaa kauniina ja lämpimänä

käsi turvallisesti isän kädessä astun sisään portista

joka vie uuteen 

maailmaan, jossa en ole ennen ollut

 

niin paljon värejä, etteivät kotipellon kukatkaan

niiden loistoa voittaisi

 

nenään tunkeutuu uusia tuoksuja

jotka herättävät nälän 

makean tuoksu saa leukaperät kutiamaan ja 

yhtäkkiä suu on näyttä vettä

 

”haluatko hattaran,  tuon vaaleanpunainen pilven”, kysyy isä

 ”se on sokeripilvi”

”haluan”, kirkkaat silmäni vastaavat

 

pieni juna puksuttaa korkealla ilmassa kulkevalla radalla

se on ihmeellistä

”mennäänkö?”

sieltä nähdään kaikki 

 

karuselleja, keinuja, kieputtimia

iso piha täynnä erilaisia koneita ja koreja

pyörivät, lentävät, säkenöivät

 ihmisiä enemmän kuin

olen koskaan samaan aikaan nähnyt

se pelottaa

puristan tiukasti isän hihaa

 

karusellin iloinen sointi kutsuu ratsastamaan

norsulla tai hevosella

kirahvilla tai aasilla – isän vierellä kuitenkin

 

💘💘

 

vuosien päästä 

samasta portista

nyt käsi pojan lämpimässä  kädessä

 

vaaran tuntu houkuttaa 

kieputin pyörittää ja pyörryttää

karusellin istuimessa tuntuu kuin lentäisi ilmassa

irti kaikesta

 

autoradalla törmäilemme nauraen 

naurutalon peilit vääntävät  olemuksen

pitkäksi, lyhyeksi, vinoksi

se naurattaa niin, että vatsaan koskee 

ja posket punoittavat ja  puutuvat 

 

 vedenneitojen kiljahdukset kertovat

polskahduksesta

ihailijan tarkka heitto on osunut 

 

vekkula

yksi askel ylöspäin kaksi takaisin 

ei auta, eteenpäin, eteenpäin

 

maailmanpyörän aitiossa istumme lähekkäin

ympyrän yläkehällä kauan

 

näkymä yli kaupungin kattojen, kauas merelle

herättää kaukokaipuun 

 

 

ennustajan kammiossa kuulemme

suuri onni odottaa

 

nuorena parina rakkaan kanssa

käsi etsiytyy taas  käteen

 

huumaavaa menoa 

karusellit, kahvikupit, ylös, alas, ympäri ja taas yhteen

 

tunnel of love

onnen putkessa

vain rakas olemassa

kaikki muu häviää

 

esiintymislavalla

”You are My Destiny”

tanssia penkkien välissä

nuoruuden intoa ja iloa

 

rakkaan käsi kovettuu 

sanat särkevät sydämen

ilkeiden otusten kummitusjuna

noidat, luurangot, vampyyrit

ahdistelevat, satuttavat

 

haluan pois

 

  💔💔

 

taas tutun portin kautta 

kädessä lapsenlapsen lämmin käsi

 

samat karusellit

samat maailmanpyörät

samat hattarat

 

uudet vesiputoukset

uudet tulireet, rinkelit, raketit

uudet innostuneet naurut ja kiljahdukset

onni istua rauhassa katsomassa

nuoruutta ja riemua

 

haasteiden haaste 

ajo vuoristoradalla

 

en enää pelkää

en jyrkkää alamäkeä

en natisevan rakennelman romahtamista

turvana pojanpoika

tulevaisuuden toivo ja lupaus

 

maailmanpyörä pyörii

junat kulkevat

kaikki on hyvin

 

portilla katsahdan ylös

 

TIVOLI 

CARPE DIEM! 

 

 

 

TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ!

Päätin lähteä Järvenpään downtoniin,  hankintamatkalle. Kirjoitin muistilapun ruokaostoksia varten, mutta pääasiallinen motiivi lähtemiseen oli toinen. 

Olen jonkin aikaa suunnitellut kutovani/neulovani *keepin*, joka pitää hartiat lämpiminä. Langaksi halusin valkoista, pörröistä.

 
Kävelin bussipysäkille, jossa bussia no 23 odotellessani aloin rupatella parin muun linijurin odottajan kanssa. Ihmettelin, kuten aina, miten tarkasti aikataulut pitävät. 

Bussi tuli tasan klo 10.57. Parin pysäkin jälkeen autoon astui mies reppu selässä. Tunnistin hänet edellisen reissuni  perusteella – ja siitä repusta. Matkansa maksaakseen hän näytti maksupäätteelle korttiaan. Maksu epäonnistui. Edes pari yrityskertaa ei tuottanut tulosta. Mies valmistautui poistumaan, jolloin ilmoitin kuljettajalle maksavani tulijan matkan. Sehän on kaikki 2,20€. Niin sain ilon auttaa lähimmäistä pulassa.

Rautatieasemalta lähdin kävelemään kohti Prismaa, ja seuraani liittyi bussin toinen matkustaja. Yhdessä kävellen ja jutellen matka taittui vikkelään ja rattoisasti. Perille päästyämme toivotimme – tietenkin – toisillemme hyvää päivän jatkoa.

Prismaan astuessani sain helposti apua auliilta myyjältä, kun kerroin etsiväni neulelankoja.

Ja kas. Löysin mukavaa vaaleanpunaista pörröistä alpakka-puuvillalankaa. Kivaa valkoista en löytänyt, mutta tämä vastaa hyvin odotuksiani.  Nyt vielä sopivan kokoinen ja mittainen pyöröpuikko.

Puikko-osastolla kohtasin ikätoverin, joka etsi mahdollisimman lyhyttä pyöräpuikkoa, joka sopisi kaulurin valmistamiseen. Minun keeppini oli vielä suunnitteluasteella, hänellä kaulurin teko oli jo aloitettu.  Lyhyttä emme löytäneet, mutta 80-senttinen minun tarpeeseeni löytyi. Oli lämmin, kiva kohtaaminen hyllyjen välissä.

Ruokaosastoa kohti mennessäni, minut pysäytti nainen, joka ensin ihaiili kärryssäni olevia lankoja ja sitten kertoi itse etsivänsä sellaista sormin punottavaa materiaalia, josta saa helposti tehtyä pitkän kaulahuivin. Sen tekemistä hän oli nähnyt aamulla televisiossa. Niin minäkin!

Ruuat ostoskärryyn ja itsepalvelukassan kautta ulos. Olin tyytyväinen löytämiini tuotteisiin ja matkani antiin.
Järvenpään sisäisen liikenteen kaupunkibussi lähti sopivasti Prisman edestä vain muutama minuutti kassalta poistuttuani, joten päätin hypätä siihen päästäkseni rautatieasemalle.

”Olet ensimmäinen naiskuljettaja, jonka olen nähnyt näissä busseissa”, kerron kuljettajalle.

Kun hän kuulee, että olen jatkamassa matkaa bussilla 23 Haarajoen suuntaan, seuraa uusi yllättävä käänne.

”Minä lähdenkin ajamaan  juuri sitä vuoroa  asemalta eteenpäin, niin että rouva pääsee tällä samalla autolla eteenpäin”. 

Wow!

Tyytyväisenä köröttelen pienen lenkin Loutin kautta asemalle ja siitä koti-Alepan kulmalle.

Miten paljon valoa sainkaan tänä lokakuisena aamupäivänä. Kiitos!